Lahjaidea: Hevoslehti RIDE vuositilaus

Mikä onkaan parempi lahja, kuin koko vuoden kestävä lehtitilaus! Lahjaa valitessa usein erehtyy hankkimaan jotain turhaa ja ylimääräistä, mutta hevoslehti RIDE on jokaiselle hevosihmiselle, pienelle ja suurelle, loistava vaihtoehto. Hevoslehti RIDE on enemmän kuin hevoslehti ja sen lisäksi, että lahjan saaja saa kotiinsa postitettuna 3-4 kertaa vuodessa lehden, pääsee hän lukemaan digilehteä Ride Areenassa ja pääsee käsiksi sisältöön, joka on tarkoitettu vain lukijoille.

Tilaa vuositilaus nyt lahjana ja hoidamme puolestasi hyvän mielen koko vuodeksi!

Hevosurheilu on visuaalinen laji, joka vaatii myös näyttävää ja viihteellistä julkaisua. RIDE! toteuttaa sen yhteistyössä alan ammattilaisten kanssa. Lehti on suunnattu etenkin nuorille ja nuorille aikuisille, jotka ovat hevosharrastuksen ohella kiinnostuneita alan blogeista, podcasteista sekä sosiaalisen median kiemuroista.

Slogan “enemmän kuin hevoslehti” tarkoittaa sitä, että lukjoilla on mahdollisuus vaikuttaa lehden sisältöön helposti esimerkiksi juurikin somen kautta. Asiapitoisten artikkeleiden lisäksi RIDE! julkaisee puhtaasti viihdyttävää luettavaa hevosihmisten ajan vietteeksi! Noin 30-40 sivuinen julkaisu ilmestyy 3-4 kertaa vuodessa sekä diginä että printtinä.

Vastaa

0
    0
    Ostoskorisi
    Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan