Toinen sija Henri Ruosteelle ja Rossettille Hagenin GP Specialissa

Henri Ruoste jatkoi tulostehtailua Rossettilla CDI3* Hagenin Grand Prix Specialissa. Ratsukko teki ennätystuloksensa myös Specialissa, 75,553 prosenttia, ja nousi tuloksissa toiseksi. Andreas Helgstrand ja Jovian ottivat myös tämän luokan nimiinsä, ja Daniel Bachmann Andersten ja Zippo M.I. olivat kolmas.

Ruosteella on nyt kaksi erinomaista Grand Prix -ratsua valittavanaan Herningin MM-kilpailuihin. Vuoden 2019 EM-ratsu Rossettin edellinen kisastartti oli yli vuosi sitten, mutta se ei haitanut Hagenin puitteissa suorittamista. – Rossetti on ollut koko ajan ihan perustyössä kotona. Se vaatii kisoissa paljon keskittymistä ja aikaa, Ruoste kuvailee hevostaan.

Rossettilla on tekniikka ja laatu kohdallaan, se nähtiin jälleen Hagenissa yli 75 prosentin tuloksesta. Se kuitenkin hermostuu herkästi isommilla areenoilla, ja vaatii paljon huomiota kilpailupaikalla. – Minun keskittymiseni ja aikani jakautuvat asiakkaiden, valmennettavien ja Konstan [Kontestro Db] mukaan, ja Rossetti on nyt jäänyt aina kotiin. Valmennettavien ja asiakkaiden pitää myös saada oma aikansa, senkin puolen pitää toimia, hevoskauppiaana ja valmentajana työskentelevä ammattiratsastaja kertoo. – Nyt Rossetti on ainakin kvaalannut MM-kisoihin ja voi olla ainakin pitkällä listalla. On asia erikseen, onko sillä tarpeeksi näyttöä, se ei ole sitten minun päätettävissäni. – On ihan luksustilanne, että minulla on kaksi tuon tason hevosta. Molemmat pystyvät tekemään 75 prosentin tulosta. Se ei ole mikään itsestään selvyys.

Kontestro Db kilpailee seuraavaksi Aachenissa muutaman viikon kuluttua. Se laihtui keväällä Dohan kilpailumatkan jälkeen, eikä saanut kiloja heti takaisin toivotulla tavalla. – Hevosten hyvinvoinnin pitää olla etusijalla. Nyt Konsta käy joka päivä laitumella ja sille syötetään niin paljon ruokaa, kuin se suostuu syömään. Se liikkuu kovin energiaa kuluttavalla tavalla, kun se käyttää niin paljon voimaa liikkuessaan. Se myös laihtuu aina ollessaan poissa kotoa. Tähtäimemme on tällä kaudella Herningissä, pyrimme sinne mahdollisimman hyvässä kunnossa.

Myös Emma Kanerva ja uransa neljännessä Specialissa kilpaillut Mist of Titanium tekivät onnistuneen ohjelman ja sijoittuivat viidenneksi 72,787 prosentin tuloksella. Sekä Kanervalla että Ruosteella on kaksi vahvaa hevosvaihtoehtoa elokuun MM-kilpailuihin Herningissä, Kanervalla Greek Air ja Ruosteella Kontestro DB.

– Emma [Kanerva] tekee jokaisen hevosensa kanssa hyvää ja tasaisen varmaa työtä. Näin täällä Titaniumin, joka vaikutti lupaavalta. Myös Stella [Hagelstam] on täällä kvaalannut uudella hevosellaan. Hän koittaa saada mahdollisimman monta rataa alle ja kerätä mahdollisimman paljon rutiinia, vaikka helppoa se ei ole. Stella on kuitenkin kylmäpäinen, Ruoste kertoo MM-joukkueen ehdokkaista. – Meillä on joukkue hyvällä mallilla. Nyt pitäisi saada Herningissä joukkue kvaalattua Pariisiin, hän jatkaa ja muistuttaa myös Mikaela Soratien ja Anna von Wendtin, ja tulevaisuudessa Anna Tallbergin olevan mahdollisia joukkueenjäseniä.

Anna Tallberg ja Grevens Zorro olivatkin Hagenissa tänään aivan eri vireessä kuin maanantaina Grand Prix´ssä. Ratsukko voitti Intermediate II:n 70,294 prosentin tuloksella. Viime kesän EM-ratsukko ja MM-joukkuepaikkaa tavoitteleva Mikaela Soratie ja Hot Casanova kilpailevat tänä viikonloppuna CDI3* Jardyssa. Kilpailu alkaa perjantaina.

Lue Henri Ruosteen haastattelu Riden seuraavasta kesänumerosta 2/22!

Kuvituskuva: Equestrian Media Services / SRL

Vastaa

0
    0
    Ostoskorisi
    Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan