Hevosten hyvinvointia edistetään uudella suolistosairauden seulontamenetelmällä

Jyväskylän yliopiston tutkijat ovat kehittämässä lupaavaa uutta menetelmää hevosten tulehduksellisten suolistosairauksien (IBD) diagnosoinnin tueksi. Tietoisuus IBD:n yleisyydestä sekä ihmisillä että eläimillä on kasvanut viime vuosikymmeninä ja tehokkaiden ja kohtuuhintaisten diagnostisten menetelmien tarve on tullut yhä kiireellisemmäksi. Tutkimus on ensimmäinen, joka vahvistaa yhteyden suolistomikrobiston koostumuksen ja kroonisten IBD-muotojen välillä hevosilla.

Tulehdukselliset suolistosairaudet (IBD) ovat yleistyneet sekä ihmisillä että eläimillä. IBD on hevosilla nykyisin melko yleinen sairaus aiheuttaen vakavia hyvinvoinnin haasteita, kuten laihtumista, suorituskyvyn heikkenemistä ja kivun aiheuttamia käyttäytymismuutoksia. Oireet voivat johtaa hevosen ennenaikaiseen eläköitymiseen ja jopa eutanasiaan. IBD diagnosoidaan yleensä havainnoimalla yleistä oirekuvaa sekä viimekädessä tähystämällä hevosen suolistoa ja tarkastelemalla muutoksia suolen seinämästä otetun koepalan avulla.  

– Tähystys on haasteellista, koska hevosen pitkän suoliston takia suurin osa siitä jää käytännön syistä tutkimatta. Se on myös kallista omistajalle ja stressaavaa hevoselle, sillä se edellyttää paastottamisen, tähystyksen ja koepalan oton lisäksi yleensä kuljetuksen klinikalle, kertoo akatemiatutkija Silva Uusi-Heikkilä Jyväskylän yliopistosta. 

Mikrobistoa tutkittiin hevosen lannasta 

Jyväskylän yliopiston tutkijat etsivät mahdollisuuksia käyttää lannan bakteeriyhteisön, eli mikrobiston koostumusta ei-invasiivisena diagnostisena työkaluna. Tutkimukset muilla lajeilla, kuten ihmisellä, ovat osoittaneet, että suoliston mikrobistoa voidaan käyttää IBD:n havaitsemiseen ja sairauden kehityksen seurantaan. Tämän tiedon pohjalta tutkijat analysoivat hevosten lantanäytteitä selvittääkseen, löytyykö sairastavien hevosten lantanäytteistä merkkejä IBD:stä. Tutkimukseen osallistui myös Laukaan hevosklinikka. 

– Havaitsimme eroja suolistomikrobiston koostumuksessa IBD:tä sairastavien hevosten ja terveiden hevosten välillä, selventää Uusi-Heikkilä. Tiettyjen bakteeriryhmien suhteellisten runsauksien havaittiin joko lisääntyneen tai vähentyneen IBD:tä sairastavilla hevosilla, hän lisää.  

Tekoälyä hyödynnettiin tutkimuksessa 

Mikrobistojen kartoitustuloksia hyödyntäen tutkijat kehittivät lantanäytteiden mikrobiston lajikoostumuksen perusteella koneoppimismallin IBD:n ennustamiseksi.  

– Tämä tekoälypohjainen neuroverkkomalli ennusti IBD:n  testinäytteissä 100 %:n tarkkuudella, iloitsee tutkijatohtori Tiina Sävilammi Jyväskylän yliopistosta. Seuraavassa vaiheessa testaamme mallin tarkkuutta ja parannamme sen suorituskykyä suuremmalla näytemäärällä, hän lisää.    

Uudesta diagnosointimenetelmästä hyötyä ihmisille ja eläimille  

Tutkijoiden lupaavat tulokset viittaavat siihen, että tulevaisuudessa lantanäytteiden mikrobistojen lajikoostumusten analysoinnista voisi tulla tarkka, kustannustehokas ja ei-invasiivinen avustava menetelmä hevosten IBD:n seulonnassa. Edistysaskel voi vähentää nykyiseen diagnosointiin liittyvää stressiä ja taloudellista taakkaa, mistä hyötyisivät sekä hevoset että niiden omistajat.  

– Mikrobeja hyödyntävien menetelmien tutkimus ja laajamittaisempi käyttöönotto voi johtaa merkittäviin edistysaskeliin ja tarjota uudenlaisia ratkaisuja muidenkin sairauksien diagnostiikassa ja hoidossa niin eläin- kuin ihmislääketieteessä, selventää Uusi-Heikkilä. 

Kuvituskuva: Pixabay

Kommentoi

0
    0
    Ostoskorisi
    Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan
    Scroll to Top