Sanna Koskiluhta ja Liptona III esittivät lauantaina henkilökohtaisen ohjelman Herningin MM-kilpailuissa Tanskassa. Ohjelmaan mahtui muutama rikko, ja tulos oli 63.088 prosenttia maksimipisteistä. Ratsukko sijoittui 15. tilalle. – Verryttelyssä hevonen tuntui todella hyvälle, se oli energinen. Hevonen muuttui hankalammaksi ratsastaa radalla. Harmittaa, että radalla se oli tahmeampi. Mutta pystyin kuitenkin radalla aika hyvin keskittymään aina seuraavaan kuvioon ja liikkeeseen ja esittämään ne parhaalla mahdollisella tavalla, Sanna Koskiluhta kuvailee suoritustaan 18-vuotiaalla Liptonalla, jonka omistaa hänen tallikaverinsa Jaana Järvinen. Myös Järvinen oli mukana seuraamassa kilpailuja.
– Sanna ratsasti todella hyvin, teki sen mitä oli tehtävissä. Sanna keskittyi täysin omaan ratsastukseensa, eikä antanut hevosta häiritsevän kärpäsenkään häiritä omaa suoritustaan. Tämä on erittäin hyvää oppia tulevia vuosia varten. Ja joutua ratsastamaan myös silloin, kun kaikki ei ole ihanteellista, maajoukkueen valmentaja Janne Bergh kertoo.
Valmistautuminen MM-kisaan alkoi PM-kilpailujen jälkeen. MM-kisojen ensikertalaiselle oli paljon mietittävää ja hoidettavaa. – On ollut kiva nähdä tämä koko tapahtuma. Täällä jos tulee ongelmia, niin on paljon ammattilaisia auttamassa. Ei tarvitse yksin miettiä ja tehdä, aina saa pyytää apua. Olen tyytyväinen siitä, että olen joukkueessa. Olisi mukava, että joukkue olisi mukana joukkuekilpailussakin.
Kilpaileminen pararatsastajana MM-kilpailuissa ei ole ollut Koskiluhdalle ratsastamisessa se tavoite, vaan hän on kypsynyt tähän vähitellen. Hän on saanut kilpailemiseen paljon apua maajoukkueen psyykkiseltä valmentajalta. – Pidän treenaamisesta ja jokapäiväisestä hevosen hoitamisesta. Ennen kuin aloitimme kaksi vuotta sitten psyykkisen harjoittelun, en voinut edes ajatella isoja arvokisoja, se oli ajatuksena liian jännittävä. Nyt oli hyvä fiilis ratsastaa, en ollut niin jännittynyt, vaan pystyin tekemään ja toimimaan hetkessä.
– Sanna on joukkuepelaaja, turvallinen kallio, joukkueenjohtaja Tanja Takkula kiittää. – Tytöt ovat olleet hienosti läsnä radalla ja hetkessä. Sen ”mielitreeni” on tuonut. Tehdään, mitä pystytään. Vaikka nyt on heidän isoimmat kisansa, he ovat eniten läsnä. Seuraavaksi pitäisi mennä kohti kisahevosten nuorennusleikkausta. Nyt tiedetään, että nuorien kykyjemme Sannan ja Jessican ratsastustaso ja taitotaso ovat se mitä vaaditaan, mutta kalustomuutoksia pitää alkaa suunnittelemaan. Tästä on helpompi lähteä kohti ensi vuoden EM-kisoja ja kvaalausta Pariisin paralympialaisiin, hän jatkaa.
Parahevosilta vaaditaan samoja ominaisuuksia kuin kouluhevosilta, tietysti riippuen siitä, missä ryhmässä ne kilpailevat. Ryhmissä IV ja V on kolme askellajia, mukaan lukien laukkaa, ryhmissä II ja III käyntiä ja ravia, ja ryhmässä I käyntiä. – Hevosilla pitää olla kaksi tai kolme hyvää askellajia. Hevosen koulutustaso tulisi olla helppoa A, vaativa B -tasoa. Hevosen tulisi kantaa itseään hyvin. – Muiden maiden hevosissa on ihan muutamassa viimevuodessa nähtävissä enemmän kokoamisastetta ja joustavuutta, kuin aiemmin. Kun etsitään uusia hevosia, pitäisi ajatella muutamien vuosien päähän, eteenpäin, Bergh toteaa. – Ja parahevoset kulkevat nykyään paljon enemmän nivelillä, mikä on hyvä trendi. Luonteen energisyyttä ei pidä pelätä, mutta hevosen tulee olla järkevä, sillä kaikki hevoset oppivat, Takkula lisää.
Myös kilparatsastajia kaivataan lisää lajin pariin. Apua ja neuvoa siitä, miten ratkoa ongelmia on saatavilla tämän hetken ratsastajilta. Takkula toivoo myös, että ratsastuskouluissa kerrottaisiin ratsastajille, joilla on toimintakyvyn haittoja, mahdollisuudesta valmentautua ja kilpailla. Myös oman hevosen hankinta on mahdollisuus myös pararatsastajalle. Takkula kannustaa olemaan rohkeasti heihin yhteydessä, jos on kiinnostunut kilpailemisesta.
Kuvat: Hanna Heinonen / SRL